Neuropsykologinen tutkimus lasten hyväksi

Kaikki lapset kasvavat ja kehittyvät hyvin yksilöllisesti, ja on täysin normaalia, että lapset oppivat erilaisia asioita eri vaiheessa. Myös lasten temperamentti ja luonne tietysti vaihtelevat yksilökohtaisesti. Lasten vanhemmat ja muut lapsista vastuussa olevat henkilöt saattavat kuitenkin pohtia, mikä lapsen käyttäytymisessä on niin sanotusti normaalia. On luonnollista, että etenkin vanhemmat ovat aika ajoin jopa huolissaan, jos oma lapsi osoittaa hiemankin poikkeavaa käytöstä. Tyypillisesti huolehtiminen osoittautuu kuitenkin täysin turhaksi, ja vaikkapa lapsen hiljaisuudelle tai muulle käyttäytymiselle ei löydy mitään haitallista syytä. Joskus lapsen neuropsykologiset tutkimukset voivat kuitenkin tulla tarpeeseen. Niillä varmistetaan, että lapsella ei ole mitään sellaista, mikä vaatisi jatkossa toimenpiteitä. Lapsen neuropsykologiset tutkimukset ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina, sillä alan tieteellinen tutkimus on hyvin edistyksellistä ja tutkimustyötä tehdään lukuisten huippututkimusyksiköiden toimesta ympäri maailmaa.

Käytöshäiriöille voi olla monia syitä

Lapsen neuropsykologiset tutkimukset voivat olla tarpeen silloin, jos lapsen puheen ja kielen kehityksessä katsotaan olevan ongelmia tai jos tarkkaavaisuuden häiriöt rajoittavat olennaisesti elämää. Se, että lapsi ei opi puhumaan samassa tahdissa kuin vaikkapa muut lapset päiväkodissa, ei kuitenkaan automaattisesti koskaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi jokin neurologinen sairaus. Syitä voi olla lukuisia. Jos kuitenkin kyseessä on jokin neurologinen ongelma, on ensiarvoisen tärkeää, että asia tunnistetaan mahdollisimman varhain. Sillä mitä varhaisemmin ongelmat on löydetty, sitä paremmin niihin voidaan erilaisella kuntoutuksella ja muulla hoidolla vaikuttaa. Tästä syystä lapsen neuropsykologiset tutkimukset eivät mene hukkaan. Toisinaan vanhemmat haluavat käydä läpi perustutkimukset myös silloin, vaikka mitään ongelmia ei olisi edes havaittu. Koska esimerkiksi erilaiset tarkkaavaisuushäiriöt voivat hoitamattomina johtaa lukuisiin erilaisiin tunne-elämän häiriöihin ja käytöshäiriöihin, haluavat vanhemmat selvittää, voivatko he tehdä jotain lapsen paremman tulevaisuuden turvaamiseksi. Mikäli havaitaan, että lapsella on neuropsykologisia häiriöitä, joudutaan seuraavaksi pohtimaan, millainen kuntoutus voisi auttaa potilasta. Tavoitteena on aina lapsen oppimis- ja toimintakyvyn parantaminen sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä. Neurokognitiivisia erityishäiriöitä on mahdollista lieventää luomalla erilaisia kompensointikeinoja sekä tukemalla ja kehittämällä itsetuntoa. Tämän lisäksi voidaan tehdä paljon muokkaamalla lapsen toimintaympäristöä. Tilat, joissa lapsi pääasiassa liikkuu, voidaan järjestää niin, että ne automaattisesti tukevat - eivätkä vaikeuta - kehitystä, toimintaa ja oppimista. Tästä syystä neuropsykologit toimivat yhteistyössä hyvin monien eri tahojen kanssa. Kaikki työ alkaa kuitenkin selvittämällä millaista apua lapsi kaipaa. Lapsen neuropsykologiset tutkimukset antavat vastauksen tähän, ja siten viitoittavat myös tulevia kuntoutusratkaisuja ja muita hoitoja.

Autismia, ADHD vai Touretten oireyhtymä?

Lasten neuropsykologisia ongelmia tutkitaan paljon asian tärkeyden vuoksi. Runsaasta tutkimustyöstä huolimatta tarvitaan vielä runsaasti lisätutkimusta, jotta neurologisista ongelmista kärsiviä lapsia voitaisiin auttaa vielä paremmin. Tällä hetkellä tiede tuntee parhaiten kehityksellisistä neuropsykiatrian häiriöistä autismin kirjon, ADHD:n ja Touretten oireyhtymän. Autismin kirjolla viitataan yleensä Aspergerin oireyhtymään, autistiseen häiriöön tai tarkemmin määrittelemättömään laaja-alaiseen kehityshäiriöön. Tutkimus on antanut merkittäviä välineitä ymmärtää näitä sairauksia, joiden merkitys ja vakavuus on ymmärretty vasta viimeisinä vuosikymmeninä. Tutkimustyön jatkaminen myös tulevaisuudessa on välttämätöntä, jotta sairauksien kuntoutusta saadaan kehitettyä entisestään. Kun puhutaan yksittäisistä perheistä ja lapsista, olennaista on häiriöiden mahdollisimman varhainen havaitseminen. Tieteellinen tutkimus ja tiedeyhteisö ovat yksimielisiä siitä, että on aina lapsen etu, että kuntoutuksen aloitusta ei viivytetä. Lapsen neuropsykologiset tutkimukset kannattaa siis toteuttaa, jos esiintyy neuropsykologisiin häiriöihin viittaavia merkkejä käytöksessä. Kun kuntoutus aloitetaan varhain, myös ennuste hoidon onnistumisesta on tyypillisesti hyvä.